Päivää! Muistan kun katsoin laskuria joskus kun niitä oli jäljellä noin 69. Miten aika voi mennä noin nopeasti? Vaikka onhan tässä vielä odoteltavaa ja paljon.
Huhhuh, kesäloma on alkanut ihan mukavasti. Paitsi että näiden ihanien kelien takia tulin sitten tietysti kipeeksi! Jo pari päivää on ääni ollut ihan totaalisesti paineessa. Nauroin itselleni ihan liikaa eilen kun yritin puhua. :D Kuulostin joltain heliumhiireltä! Asiaa ei auttanut paljon se, että kaverini soitti ja kertoi jostain hullusta mummosta, joka oli paiskannut hänen jakamansa mainokset ja lehdet suoraan kaverini päälle! Nauroin niin paljon että ääneni katosi uudelleen, enkä yksinkertaisesti voinut enää vastata mitään. Mutta tosiaan eilen näytti olevan vanhuksilla pinna kireällä.. Minulla ja kaverillani on siis sama työ, kumpikin jaetaan lehtiä. Eilen oli jakopäivä ja itsekin menin sitten soittelemaan summeria yhden kerrostalon oven eteen. No, pääsin sisään ja kerkesin jo kiivetä kolmanteen kerrokseen kun kuulin että joku alkoi huudella alhaalla. En tietenkään voinut huikata takaisin olevani mainostenjakaja, sillä ääntä ei lähtenyt sitten ollenkaan! Kun pääsin alas näytin vihaiselle mummelille mainoksia, kunnes tämä alkoi karjua minulle, eikä näyttänyt selvää suomen kieltä ymmärtävän. Olin ihan äimänä kun tämä saarnasi nokkani edessä, kun yritin kertoa etten ole mikään sarjamurhaaja joka yrittää tunkeutua hänen asuntoonsa.. :'D No lähdin sitten lätkimään, kun ei se tajunnut vaikka kuinka nätisti yritin selittää. Nyt oikeasti pelottaa mitä seuraavalla kerralla tapahtuu!
Ja nyt mummoista ihan toiseen aiheeseen. Viime lauantaina katseltiin netistä kaverini kanssa hotelliamme Madridissa, jonka hänen vanhempansa olivat varanneet. Se on melko keskustassa, vain pienen kävelymatkan päässä Retiron puistosta, Plaza Mayorista jne. :) En voi kertakaikkiaan odottaa! Luultavasti tuhlaan jo puolet rahoistani Madridin kaupoissa.. Voi kunpa voisin vähän hillitä itseäni, sillä tiedän että Torreviejassa meitä odottaa kuitenkin monta monituista kauppaa. Pfff tulen kyllä matti kukkarossa takaisin. :D
Myös yksi asia minua huolestuttaa: se että otan ihan liikaa kuvia ja muistikorttini menee täyteen. No siis tuohan tulee varmasti tapahtumaan, mutta pelkään etten voi liittää niitä koneella esim. muistitikulleni ja sitten joudun poistamaan niitä paljon. :( Koska meinasin, että olen ihan kunnon turre ja napsin joka kulmalla kuvia, kerran kun sinne taas pääsee! Se uusi kamera olisi ihan hyvä hankinta ennen sinne lähtöä, nykyinen onkin jo sen kolme vuotta vanha. :D Antiikkia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti